Olotar malliston eri tuotteita yhdistämällä saat monikäyttöisen piharakennuksen ja kaikki pihasi rakennukset voivat olla saman katon alla. Rakentamalla kokonaisuuteen terassin, lisääntyy viihtyisä oleskelualue.
Suunnittelemamme mallit ovat räätälöitävissä sinun unelmiesi ja toiveidesi mukaan. Lasituksen määrää ja sijaintia muuttamalla on maisemat ja sisustaminen helppo ottaa huomioon. Esimerkiksi takaseinän pienet ikkuna voivat sijaita seinän yläosassa, jolloin näköyhteys katkeaa, mutta valoa pääsee silti sisään. Komeat maisemat saadaan näkyviin vaihtamalla ikkunoiden kokoa tai sijaintia.
Vakio ikkuna korkeuksia on valittavana kolme: matala, puolikorkea ja korkea. Lasinen liukuovi yksi-, kaksi- tai kolmelehtisenä seinän pituuden mukaan. Jos vakio pinta-alamme ei ole rakennuspaikkaan sopiva, voidaan myös pohjan mittoja räätälöidä.
Katos malleihin saadaan tuuli- ja näkösuojaa korvaamalla kaiderakenne umpiseinällä, yhdelle tai useammalle seinustalle. Palosuojausta tai sisustusseinämää voit lisätä muuraamalla, jonka huomioimme Olottaren seinärakenteita suunnitellessa. Jos Olottareesi on tulossa tulisija ja hormin läpivienti, voimme huomioida sen räätälöimällä kattorakenteita.
Räätälöitävissä:
- Pohjankoko
- Katonmalli
- Lasitus, ikkunoiden ja ovien määrä, koko ja sijainti
- Seinärakenne, puu / muurattu
- Mallien yhdistäminen
Olotar Maku kesäkeittiö 10 + Varjo -katos 10 Olotar Maku 13 + Räätälöity Varjo -katos 17.5 Olotar Maku 13.3 + räätälöity Varjo -katos 17.5 Olotar Maku 23 Olotar Maku10 + Varjo grillikatos 11.5 Räätälöity Olotar Lumo 14 Asuntomessut 2017 Räätälöity Olotar Säilö 10 + Maku 10 Räätälöity Olotar kesäkeittiö Räätälöity Olotar Maku 23 + lasikaide Räätälöity Olotar -viherhuone 13 + Varjo 17.5 Räätälöity Olotar Lumo + Säilö Räätälöity Olotar Maku kesäkeittiö 13 + Katve -katos Räätälöity Olotar Maku 13 + Varjo 8 Räätälöity Olotar Varjo + Säilö Räätälöity Olotar Löyly + Maku Räätälöity Olotar Maku 13 + Varjo 9 Olotar räätälöity aumakatto Räätälöity Olotar Maku. harjakatto Olotar räätälöity harjakatto Olotar räätälöity leijakatto